17.8.04

Kokkailua

Silloin tällöin olen seuraillut noita tv:n kokkailuohjelmia ja minua on aina kummastuttanut että mitä ne tekevät ne ruoat aina niin vaikeista ja kalliista aineksista. Itselläni tulee usein ostettua kaikenlaista kaupan alelaarista ja olen sitten eri ruoka-aineksia yhdistelemällä saanut aikaiseksi erinomaisia herkkuaterioita ja uusia ruokalajeja.

Valmissalaatteja löytyy usein poistolaarista. Minä en niiden mausta muuten niin perusta, mutta ne ovat hyvä ainesosa isommille ruokalajeille. Yhdistelemällä niitä muiden alelaarituotteiden kanssa ja lisäämällä mausteita tulee mahtiaterioita.

Sinappia ja pippuria kannattaa pitää aina varastossa. Ketsuppikin on hyvää.

Tässä esimerkiksi pari minun suosikki alelaarireseptiä:

Marketin erikoinen
1 rasia salaattia (esim italiansalaatti, perunasalaatti tai joku kesäpöydän salaatti)
1 rasia lihapullia (tai joku makkarapakettikin käy kun pilkkoo ensin makkarat pienemmiksi)
5 rkl vahvaa sinappia
2 dl jugurttia (maustamaton on parasta, mutta kyllä ne muutkin käyvät kunhan laittaa tarpeeksi sinappia)
pippuria ja suolaa
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Laita ainekset uunivuokaan. Paista noin 45 minuuttia.

Herkkujälkkäri
1 kg hedelmiä (saavat olla huonokuntoisiakin tai purkki hilloa)
pussillinen mikropopcorneja (perunalastutkin käyvät)
3 dl sokeria
paketti jäätelöä (tai 5 dl jugurttia, lisää sokeria)
Valmista popcornit. Sekoita ainekset hyvin ja anna maustua jääkaapissa pari tuntia.

Eväspala
Ruisleipä
5 rkl sinappia
kalaa (vaikka säilykkeenä tai mikä nyt sattuu halvinta olemaan)
kurkkua (tai kaalia)
Suolaa ja pippuria
Jos kala on raakaa, kypsennä se mikrossa. Halkaise leipä ja voitele se sinapilla. Pilko kala ja kurkku pieneksi sössöksi ja sekoita ne keskenään. Levitä sekoite leivän päälle ja laita leivän puolikkaat kiinni. Vinkki: Jos satut löytämään homejuustoa, se sopii hyvin kalan ja kurkun sekaan.

Aiemmin tunsin yhden kaupan työntekijän joka silloin jemmasi minulle roskiksen taakse vähän vanhentuneita elintarvikkeita jotka sitten kävin poimimassa. Ikävä kyllä hän muutti jonnekin ja minulla ei itsetunto riitä alkaa roskista penkomaan, vaikka sieltä varmasti löytyisi vaikka mitä hyvää.