16.8.04

Paluu lomilta

No niin nyt on taas lomat loppu ja voin taas kirjoitella tänne kuulumisia. Olin lomailemassa mökillä Pyhälammella reilun kuukauden. Sinne ei tule sähköä, joten siellä en ymmärrettävästi voinut kirjoitella tänne mitään. Oli siellä mukavaa ja rauhallista. Rahaakin säästyi kun lähimpään kauppaan oli parikymmentä kilometriä eikä sinne jaksanut alvariinsa pyöräillä. Ostin kerralla ison satsin näkkileipää ja söin niitä ja join lähdevettä. Harmi että oli niin huono mustikkavuosi, mustikoillakin olisin varmasti pärjännyt muutaman päivän. Yritin vähän kalastaakin, mutta en saanut saaliiksi kuin risuja ja lumpeenlehtiä.

Totuin siellä sitten lopulta niin alkeellisiin oloihin että ajattelin että kun tässä rahan säästön makuun on päästy, niin säästetään sitten lomamatkalla rahaa loppuun asti ja päätin tulla takaisin kotiin mummon vanhalla polkupyörällä. Mökillä oli vanha teltan rämä ja kun oli ihan mukavat kelitkin niin mikäs siinä metsässä yöpyöessä. Ajelin takaisin kotiin sellaista rauhallista 25 km päivässä vauhtia. Nukuin yleensä jonkun sivutien varrella metsän reunassa. Melkein kaksi viikkoa matkaan meni, mutta ihan mukavaa oli ja säästyipä taas rahaa.

Kotona oli postilaatikko pursuillut yli mutta postimies oli ystävällisesti tuonut mustan jätesäkin mihin oli laittanut postit jotka eivät mahtuneet laatikkoon. Mainoksiahan siellä lähinnä vain oli. Olipa kyllä tosiaan outoa kun sai keitettyä kahviakin tuosta vain ilman suurempia kaasukeittimen virittelyjä. Ja kylläpä keitetty makaroonikin maistuu hyvältä kaiken sen näkkileivän jälkeen. Ja täällä on ihan oikeita astioita ja vesihanastakin on mukava lorotella vettä vaikka kuinka. Tiskaaminenkin on pitkästä aikaa kivaa.

Mökillä vähän harmitti kun radiosta loppuivat patterit, mutta eipä maailmalla näymmä mitään merkittävää ollut tässä välissä ollut tapahtunut.

No taidanpa tästä lähteä niittämään heinikkoa pihalta ja ehkä poimia vähän viinimarjoja.